Tapahtumat ovat matkailun vetonauloja. Kuntalaisille suunnattuja tapahtumia järjestetään kunnan, yhdistysten ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa Kontiolahdella vuoden ympäri. Hyvänä esimerkkinä kunnan sisällä tehtävästä yhteistyöstä ovatkin elo-syyskuun taitteessa järjestetyt Kontiolahti-päivät, jotka paisuivat tänä vuonna jo peräti kahdeksi viikoksi. Kontiolahti-päivien aikana Kontiolahdella koettiin elämyksiä vauvasta vaariin.

Haluamme kuitenkin viedä tapahtumayhteistyön askeleet vieläkin pidemmälle: voisimmeko kasvattaa pienet paikalliset tapahtumat kokonaisuuksiksi, jotka houkuttelevat matkailijoita myös kauempaa, maakunnan ja Suomenkin rajojen ulkopuolelta? Mitä kunnassa järjestettävien tapahtumien takana tällä hetkellä tapahtuu?
Yhteistyöllä kasvua
Vuoden alussa käynnistynyt Kontionloikka Oy:n ja Lieksan kehitys Oy:n yhteinen Kasvua Tapahtumista – Growth by Events ‑hanke kokoaa yhteen alueen tapahtumatoimijoita, kehittää heidän osaamistaan ja rakentaa yhteistyötä, joiden avulla synnytetään uutta ja kasvatetaan vanhaa. Tavoitteena on luoda Kontiolahdelle tapahtumia, jotka eivät ainoastaan ilahduta kuntalaisia, vaan houkuttelevat myös matkailijoita kokemaan pohjoiskarjalaisen vieraanvaraisuuden parhaimmillaan. Hankkeessa tuotetaan tapahtumatoimijoille osaamista koulutuksien ja koulutusmatkojen muodossa, ja tapahtumien koordinointia ja yhteistyön kynnyksen madaltamiseksi luodaan alueen tapahtumatoimijoille yhteinen tapahtumien vuosikello.
Kontiolahdella pilotoidaan hankkeen aikana esimerkiksi Gravel-pyöräilytapahtuma, ruokatapahtumia ja golf-tapahtuma. Lisäksi kehitetään Muistojen Raja ‑museota tapahtumien osalta. Uusien tapahtumapilottien lisäksi hankkeessa painotetaan erityisesti pitkäjänteistä yhteistyötä ja tapahtumien jatkuvuutta. Yksittäisiä onnistuneita tapahtumia merkityksellisempää on rakentaa tapahtumista perinteitä, jotka toistuvat vuodesta toiseen ja kasvattavat koko alueen tunnettuuttaan vähitellen. Samalla kehittyy myös paikallinen osaaminen: järjestäjät, vapaaehtoiset ja yritykset oppivat uutta, ja koko kunta hyötyy tapahtumien tuomasta näkyvyydestä ja vireydestä. Pienet kylätapahtumat kasvavat isommiksi ryppäiksi, jotka houkuttelevat maakunnan ulkopuoleltakin.



Tapahtumien tulevaisuus Kontiolahdella näyttää siis toiveikkaasti valoisalta. Pienistä ideoista voi kasvaa suuria elämyksiä, kun ne saavat oikeanlaisen tuen ja innostuksen ympärilleen. Ehkäpä seuraava menestystarinakin on jo suunnitteilla. Jokin sellainen, mikä saa palaamaan yhä uudelleen Kontiolahdelle.
Ampumahiihdon maailmancup tuo elinvoimaa
Yksi merkittävimmistä matkailun vetureista on tietenkin ampumahiihdon maailmancup, jotka tuovat Kontiolahdelle kansainvälistä näkyvyyttä ja vilskettä vuosi toisensa jälkeen. Kontiolahti isännöi ensi vuonna maailmancupin kisoja kahdesti, ja kerran vuonna 2027. Maailmancupin kisat ovat aina merkittävä matkailutulonlähde Kontiolahdelle ja koko Pohjois-Karjalan alueelle, minkä vuoksi kisojen kehittäminen ja kasvattaminen on jatkuva pitkän tähtäimen tavoite. Maaliskuun kisaviikon Event Park ‑näytteilleasettajia haetaan parhaillaan. Lue lisää osoitteessa https://kontiolahtibiathlon.com/kontiolahti-biathlon-world-cup/info/event-park.
Lisäksi katseet on suunnattu ampumahiihdon suhteen pitkälle tulevaisuuteen: Kontiolahti on mukana hakemassa vuoden 2031 ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailuja, jotka toisivat alueelle jälleen tuhansia urheilijoita, taustajoukkoja ja kisaturisteja ympäri maailmaa. Vuonna 2015 Kontiolahden isännöimät maailmanmestaruuskisat toivat alueelle kisaviikon aikana lähes 90 000 kisaturistia. Millainen elinvoimavaikutus uusilla myönnetyillä kisoilla meille siis olisikaan!

Tervetuloa Kontiolahdelle viihtymään ja nauttimaan niin isoista kuin pienistäkin tapahtumista!
Teksti: Sanna Vanninen, hankekoordinaattori
Kuvat: Kontiolahden kunnan kuvapankki & K. Parkkinen.



