Kontiolahden talvipoluilla kokee monenlaisia retkiä. Kontiopolut muuntuvat joulun alla talvipoluiksi ja Höytiäisen jää sallii veneettömänkin retkeilijän pääsyn saariaan tutkimaan. Luminen metsä, jäätynyt järven selkä ja huolletut talvipolut tarjoavat vaihtoehtoja niin kävelijöille, pyöräilijöille kuin hiihtäjillekin.
Helmikuisena viikonloppuna suuntasin ensin Kontiopolkujen Salpalinja Winter Trailille, Jaamankankaalle ja seuraavana päivänä Höytiäisen jääpolulle. Kodin lähellä olevat polut on jo tullut käveltyä moneen kertaan ja lumi rajoittaa vapaata kävelyä maastossa ja pienillä poluilla. Lähdetään siis selvittämään, missä Kontiolahdella keskitalvella voi tehdä päiväkävelyn tavallisilla talvikengillä ilman kummempia retkivarusteita. Mutta ei ilman retkieväitä tietenkään. Mukana repussa nuotiomakkarat ja kuumaa kaakaota. Kontiopolkujen talvireiteillä olen aiempina talvina muutaman kerran käynyt ja myös Höytiäisen jäällä tulee vierailtua joka talvi.
Mäntyjen suojassa – Salpalinja Winter Trail
Lauantaiaamu oli kirkas, mutta pilvinen. Lunta sateli vain aivan hiljalleen. Saattoi olla ennakkoa seuraavan päivän lumisateelle tai kaiku stadionin lumetuskoneesta. Pakkasta oli juuri sopivasti ulkoiluun, noin viitisen astetta. Kontiopolkujen Salpalinja Winter Trail on viiden kilometrin pituinen rengasreitti. Ennestään tuttu kesältä ja valikoitui kohteeksi, koska pienelle seurueelleni hyvä taukopaikka ja reitin helppokulkuisuus olivat tärkeimpiä valintakriteerejä.
Reitille pääsee ampumahiihtostadionin yhdysreittiä pitkin, joka on reilun 2,5 kilometrin mittainen. Valitsimme kuitenkin lähtöpaikaksi Taskisen ja Napakympin teiden risteyksen parkkipaikan. Parkkipaikalla on hyvin tilaa ja alueelle mahtuisi useampi matkailuaito tai vaikkapa bussikin. Paikoitusalueen kulmasta löytyi Kontiopolkujen reittikartat ja opasteet, joita tutkimme heti alkuun. Jaamankankaan laavulle on reilun kilometrin matka ja polku on merkitty vihreällä. Pieni seurueemme lähti taivaltamaan.
Polku alkoi hiihtoladun ja Taskisen tien toiselta puolelta. Reitti on helppokulkuinen ja maasto vähän kumpuilevaa mäntykangasta. Talvipoluilta on vaikea eksyä. Salpalinja Trailin reittiopasteita, vihreitä merkkejä, löytyi tiuhaan puiden kyljistä. Reitti oli valtaosin rauhallista taivaltaa. Tervehdimme vastaantulevia ulkoilijoita harvakseltaan. Matka taittui reippaasti kävellen, ja näköjään Fatbikellakin. Annoimme pyöräilijälle tietä väistymällä polulta hieman penkan puolelle. Polku ei ollut liukas eikä pehmeäkään, mutta selkeästi polkumainen ja maaston myötäisesti kaarteleva. Innostuimme välillä hauskanpitoon, juoksukisaan peräkanaa. Muita polkujuoksijoita ei tänään näkynyt, mutta voi olla, etteivät vaan saavuttaneet meitä huiman vauhtimme takia.
Laavulle päästäkseen piti tehdä pisto rengasreitiltä ja ylittää hiihtolatu huomioiden hiihtäjät. Liikennesäännöt on siis hyvä muistaa myös metsäreiteillä. Aivan loppumatka laavulle oli pienempää polkua, mutta tässä vaiheessa kotamaisen laavun hirsirakenteet erottuivat jo selvästi ympäröivän metsän keskeltä. Tepastelimme ensin puuliiterin luo. Polttopuut olivat jo sopiviksi pätkittyjä, mutta halonhakkuu hommiin oli ryhdyttävä. Laavu on esteetön ja talvellakin sinne olisi päässyt autolla.
Jaamankankaan laavu on tarkoitettu päiväretkeilyyn ja hiihtäjien taukopaikaksi. Laavun maisema avautuu kangasmetsään ja latu kulkee aivan kodan editse. Nuotion äärelle mahtuu helposti isompikin porukka kodan suojaan. Tällä kertaa muita taukopaikalle yhtä aikaa tulijoita ei ollut, mutta tervehdimme useampaa ohi kulkevaa hiihtäjää. Kotamainen laavu on näyttävä. Sen hirsiparrut kohosivat korkeuksiin ikään kuin kurottuakseen mäntymetsän latvuksia kohti ja liittyäkseen osaksi metsämaisemaa. Nuotio lämmitti, ja kolmikkomme päätti suunnata kotiin evästelyn jälkeen. Tämä oli perhereissu ja mukava ulkoiluretki. Ensi kerralla palaan ajan kanssa puolipäiväretkelle ja lähden matkaan ampumahiihtostadionilta. Salpalinja Winter Trail+ ‑osuuden kanssa reippailumatkaa tulisi siten juuri sopivasti, noin 12 kilometriä.
Kävellen Höytiäisen jääpoluilla
Helmikuinen sunnuntaiaamu alkoi lumisateisena. Tutkin tuuliennustetta, sillä olin jo sopinut ystäväni kanssa kävelyretkestä Höytiäisen jääpoluille enkä halunnut luopua reissusta sään takia. Puolen päivän jälkeen tuulen ennustettiin olevan rauhallisimmillaan. Eväät reppuun ja menoksi.
En ole kokenut jäällä liikkuja. Luonnon ehdoilla jäälle mennään. Jäälatujen vierellä kulkevat kävelyurat ovat turvallisia, ja jään paksuutta seurataan aina latuhuollon yhteydessä, mutta jääreittien huoltoväli on erilainen kuin metsäreiteillä. Jääreitit huolletaan vasta lumisateen päätyttyä, sillä tuisku peittää huolletun ladun nopeasti uudelleen.
Jätimme auton Vierevänniemen uimarannan parkkipaikalle ja kävelimme Vierevänniementien ja Saposen rantatien risteyksen tuntumaan, josta jäälatu ja talvipolku kulkivat rintarinnan kohti Pitkäluodon eteläpäätä. Lunta sateli edelleen hiljalleen, ja ura oli lumen peittämä. Männynvesoista tehdyt linjakepit viitoittivat reittiä.
Tänään ei ollut potkuri- tai pyöräilysää, jollaisia olin Höytiäisen jäällä kokenut edellisen vuoden maaliskuussa, jolloin kevätauringon lämpö oli houkutellut jäälle sankoin joukoin ulkoilijoita. Nyt jääreitillä oli eniten hiihtäjiä ja jonkin verran jalankulkijoita, osalla koirakaveri mukanaan.
Auraamattoman lumen takia taivaltaminen oli raskaampaa, ja ajattelin ystäväni saattavan haluta jäädä evästelemään lähimmälle laavupaikalle. Pitkäluodolle on rannasta reilun kilometrin matka. Mutta kun kävelemään on lähdetty, eihän matka voi näin lyhyeen jäädä. Siitä marssimme kohti Jouhtenisessa sijaitsevaa tulipaikkaa iloisesti rupatellen.
Pitkäluodon ja Jouhtenisen tulipaikkojen väli on lähes kolme kilometriä, ja matka tuntui yllättävän pitkältä tasaisessa maisemassa. Tuuli tuiskutti, ja reittiä oli dyynimäisten kinosten vuoksi paikoin vaikea hahmottaa. Kulku-ura ei ollut liukas, mutta tuiskuttava lumi hidasti etenemistä. Tuntui kuin maisema pysyisi paikallaan, vaikka kuinka kävelisi eteenpäin. Ja sitten, kuin yhtäkkiä, olimme perillä Jouhtenisen etelärannan nuotiopaikalla. Grillipaikka on avotaivaan alla, mutta suojaisassa niemenkärjessä.
Kiitollisina löysimme liiteristä polttopuita, jotka oli pilkottu juuri sopiviksi. Ehkä joku aiempi retkeilijä oli innostunut pilkkomaan puita muita kulkijoita ajatellen. Grillipaikalla oli vielä hiipuva hiillos, joka heräsi liekkiin tuohen avulla. Ajattomalta tuntuva aika vierähti nuotiolla. Jutustelimme reiteistä, hiihdosta ja paikallistapahtumista. Nuotioeväät kruunattiin vaahtokarkeilla – nam!
Jereen asti emme tänään lähteneet. Reittiä Jereen ylläpidetään, jos se on mahdollista – kauniin sään ja kestävän jään bonuksena. Käynti Jeressä kyllä kannattaisi: sieltä löytyy yksi Höytiäisen kalasaunoista.
Paluumatkan alkaessa huomasimme hyvin, miksi jäälatua ei kannata huoltaa ennen lumisateen päättymistä. Tuuli oli jo peittänyt tulojäljet kokonaan lumipuuteriin. Sivutuuli oli napakoitunut, ja vedimme takin hupun korville. Matkaamme viitoittivat männyntaimista vuollut viitat, joissa liehuivat Kontiolahti-nauhat.
Pysähdyimme välillä katsomaan taaksemme. Luminen Höytiäinen näytti kauniilta. Auringon kirkkaus loi kajon taivaanrantaan tuiskun takaa. Emme suinkaan olleet päivän viimeisiä kulkijoita – vastaan tuli perhe hiihtäen. Pitkäluodosta eteenpäin tuuli oli leppeä ja saatteli meidät rantaan. Päiväkävelylle kertyi mittaa noin kahdeksan kilometriä.
Reittien kunnostustilanteen näet reittikartasta Kontiolahti — latukartta tai Fluent Outdoors — Joensuu. Kävelypolut eivät näy kartassa erikseen, mutta ne kulkevat aivan Höytiäisen ladun tuntumassa ja huolletaan latuhuollon yhteydessä. Jos latu on auki, jäälle on turvallista mennä.
Teksti ja kuvat: Sarita Kortelainen, yritysvalmentaja, Kontionloikka Oy