-
Kontiolahti-päivät 2025 tarjosi tapahtumia ja elämyksiä kaikenikäisille
Syksy saapui, mutta Kontiolahdella ei vielä hiljennytty syksyn hämärään – päinvastoin! Kontiolahti-päivät tarjosi 13 päivän ajan monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille eri puolilla kuntaa. Nelisenkymmentä eri tapahtumaa tarjosi sisältöjä liikunnasta kulttuuriin ja markkinoista musiikkiin. Päivien aikaa ohjelmaa oli myös osana koulupäivää eskareille, ykkösluokkalaisille ja lukiolaisille. Tästä viikosta löytyi varmasti jokaiselle jotakin. Ohjelman erityisinä helminä nostaisin esiin erityisesti…
-
Höytiäisen kätketty aarre — kalasaunat
Meillä oli ilo päästä Pekan saunasaareen saunomaan Sisu Fishing Oy:n yrittäjän Tero Variksen venekyydillä. Vaikka olimme sään haltijalta saaneet kunnon aallokon ja kylmän ja tihkusateisen sään, niin retki oli mieleenpainuva. Saareen astuessa tuli olo kuin olisimme tulleet eri maailmaan. Sauna laitettiin tulille ja saunan lämmetessä joimme pannukahvit ja söimme eväsleivät. Miksi ruoka maistuukaan niin hyvältä…
-
Valkoista hiekkarantaa vai omaa rauhaa?
Uiminen kuuluu kesään – säästä riippumatta. Virallinen uimakausi alkaa kesäkuun puolivälissä, mutta kyllähän talviturkki tulee heitettyä yleensä jo sitä ennen. Luonnonvesissä uiminen kuuluu jokaisenoikeuksiin ja veteen voikin pulahtaa aina kun siltä tuntuu eikä ole kenenkään pihapiirissä tai luonnonsuojelualueella. Suomessa on 300 000 kilometriä rantaviivaa, joten jokainen Suomessa asuva joutuu varmasti kosketuksiin veden kanssa lukuisia kertoja…
-
Kylätieltä Buenos Airesiin – musiikkimatka Kotiseutukeskuksella
Navettakonsertit Kotiseutukeskuksella ovat olleet kesäperinne jo kymmenen vuoden ajan. Vanha navetta on tarjonnut tunnelmallisen estradin jazzille, iskelmille, klassiselle musiikille ja kirjolle muita musiikkityylejä. Navettakonsertit ovat ylistys paikalliselle musiikille, joka tuunaa perinteitä taiteilijoille suodulla vapaudella. Vaskisoittimet, kantele, viulu ja harmonikka heräävät ja hurmaavat yleisön taiturimaisissa käsissä. Navetassa esiintyy joka kesä useita paikallisia musiikkiryhmiä, orkestereja tai bändejä.…
-
Kesäfarssia ja kansallismaisemaa tarjoaa Kontiolahden Kanavateatteri kesällä 2025
Pohjois-Karjalan sydämessä, kuvankauniin Jakokosken museokanavan varrella, tapahtuu taas tänä kesänä jotakin aivan erityistä. Vuonna 1984 perustettu Kontiolahden Kanavateatteri valmistautuu jälleen kerran ottamaan vastaan teatterinystäviä – tarjoten heille paitsi laadukasta viihdettä, myös ainutlaatuisen kulttuuriympäristön, jossa historia ja huumori kohtaavat. Farssi hyvästä miehestä – kesän 2025 nauruhermoja kutkuttava esitys Tämän kesän ohjelmistossa nähdään Antti Hopian kirjoittama komedia…
-
Suomalaiset perinnesaunat parhaimmillaan Kontiolahdella
Testasimme jälleen kaksi Kontiolahden erinomaisista Saunamaailman saunoista. Tällä kertaa saunoimme perinteisissä saunoissa, Kontiolahden Kotiseutukeskuksen saunassa ja Sampon Mökkien savusaunassa. Kontiolahtiseura ylläpitää Kotiseutukeskusta ja sen pihapiiristä löytyy tämä erikoinen sauna. Kotiseutukeskuksen pihapiirin sauna on hirsirakennus, mikä on rakennettu Jakokosken Uilossa sijainneen saunan mallin mukaisesti. Saunan erikoiset lauteet on tehty myös vanhan mallin mukaan. Lauteilla istutaan korkealla,…
-
Muistojen Raja ‑museon näyttelyt kesällä 2025
Kontiolahden kunnan Muistojen Raja ‑museo avautui Kontiorannan vanhan varuskunnan alueelle entiseen kasarmirakennukseen syksyllä 2023. Museo esittelee viime sotiemme historiaa sekä alueen historiaa nykyteknologian avulla sekä perinteisin infotauluin. Museossa on erilaisia teemahuoneita, joissa kävijä pääsee tutustumaan esimerkiksi varuskunnan makuutupaan, korsuun ja Ilmavoimien toimintaan alueella. Kaikkiaan museossa on yli 300 neliömetriä näyttelytilaa ja alueella on vieraillut tuhansia…
-
Kesäkahviloiden taikaa
Kesäkahvilaan ei mennä kiireellä. Sinne eksytään. Tai ainakin ajetaan ohi, käännytään takaisin, ja ihmetellään, miten emme aiemmin huomanneet tätä paikkaa. Kesäkahvilan estetiikka ei synny suunnittelemalla, vaan se rakentuu kuin varkain. Se on keittiön ikkunasta näkyvä niitty, tuulessa kahisevat verhot ja se tapa, jolla auringonsäteet osuvat pöytään juuri silloin, kun ensimmäinen lusikallinen raparperipiirakkaa katoaa suuhun. Tunnelma…
-
Luoville aloille vetovoimaa
Meistä jokaisella on varmaankin ajatus, mitä luovat alat ovat. Suomessa luovien alojen määrittely pohjautuu kansainvälisiin malleihin. Luoviin aloihin luetaan kymmenestä viiteentoista alaa ja Työ- ja elinkeinoministeriö korostaa, että luovat alat ovat monialaisia, ja niiden tuottamat palvelut ja tuotteet hyödyntävät innovaatioita, digitaalisuutta ja taiteellista ilmaisua. Kontiolahdella luovan talouden kasvupotentiaalin mahdollisuuksia ei ole vielä täysin ymmärretty. Luovan…
-
Maastopyöräilijä — minne menet?
Kontiolahden maastopyöräilypuitteet ovat vertaansa vailla. Lue kuvitteellinen kesäinen matkakertomus, ja tutustu samalla Kontiolahden monipuoliseen matkailutarjontaan maastopyöräilyn ympärillä. Kevätaurinko saa ajattelemaan kesää, sulaa maata ja vihertyviä metsiä. Kevätaurinko saa myös ajattelemaan kesän retkiä, viikonloppureissuja ja lomamatkoja. Minnekähän tänä vuonna lähtisin reissuun? Ajanko Lappiin, Rukalle vai Pohjois-Karjalaan? Ruuhka-Suomesta katsottuna lähimpänä näistä on Pohjois-Karjala, joten kirjoitan Googleen taikasanat…



