Tapahtumat ovat matkailun kulmakiviä. Olemmekin nyt Kontiolahdella herätelleet matkailu- ja tapahtumatoimijoita osallistumaan ja tulemaan uuden osaamisen äärelle kasvattaaksemme tapahtumiamme entistä houkuttelevimmiksi.
Kasvua Tapahtumista ‑hankkeen yhtenä tärkeimpänä tavoitteena on tuottaa uutta tietoa tapahtumajärjestäjille uusien ja jo olemassaolevien tapahtumien kehittämiseksi. Hankkeen Kontiolahden osatoteutus toteuttu joulu-tammikuun aikana kaksi opintomatkaa, joiden tavoitteena oli vahvistaa tapahtumien kehittämistä, lisätä osaamista ja syventää yhteistyötä. Matkat suuntautuivat Ouluun sekä Saksan Oberhofiin ja niihin osallistui Kontiolahden, Lieksan ja Joensuun alueella toimivia tapahtumatoimijoita.
Opintomatka Ouluun
Opintomatka Ouluun toteutettiin Kasvua Tapahtumista ‑hankkeen toimenpiteenä yhdessä Kontiolahden ja Joensuun alueen tapahtumatoimijoiden kanssa. Matkan tavoitteena oli tutustua tapahtumien kehittämiseen, yhteistyömalleihin ja käytännön toteutuksiin. Oulu valittiin opintomatkan kohteeksi vuoden 2026 kulttuuripääkaupunkistatuksen vuoksi.
Opintomatkan ohjelmaan sisältyi elämyksellisen kaupunkikävelyn benchmarking, jossa tarkasteltiin kaupunkitilan ja tarinallisuuden hyödyntämistä tapahtumissa. Lisäksi tutustuttiin Oulun kaupungin tapahtumapalveluihin sekä Oulun Matkailu Oy:n toimintaan ja yhteistyörakenteisiin.
Matkan aikana vierailtiin myös Go Arctic Oy:ssä, jossa toimitusjohtaja Kirsi Eskola esitteli yrityksen toimintaa ja palvelutarjontaa tapahtumatuotannon näkökulmasta Hotelli-Ravintola Liminganlahdella. Ennen paluumatkaa osallistujat tutustuivat Arctic Food Plus ‑hankkeeseen sekä Oulu2026-toimintaan ja sen yhteydessä toteutettaviin tapahtumatoimenpiteisiin.
Palautteen perusteella tapahtumatoimijat saivat osaamista ja ideoita uusien tapahtumien järjestämiseen käytännönkin tasolla. Montaakin asiaa jo sovelsimme itsekin, mutta isomman kaupungin esimerkin avulla voimme kehittää pienistä tapahtumista myös tuottavampia tapahtumajärjestäjille, ja elämyksellisempiä tapahtumakävijöille. Myös meille hanketyöntekijöille matka oli tärkeä oppimiskokemus, sillä pääsimme muiden mukana kurkistamaan Oulun kaupungin ja matkailuorganisaation yhteistyön ytimeen.

Vaikuttamis- ja opintomatka Oberhofiin
Kontiolahden kunta, Kontiolahti Biathlon ja Kasvua Tapahtumista ‑hanke toteuttivat 9.–11.1. yhteisen vaikuttamis- ja opintomatkan Saksan Oberhofiin. Matkan tavoitteena oli perehtyä urheilun suurtapahtumien järjestämiseen pienellä paikkakunnalla, tapahtumaviestintään sekä vahvistaa Kontiolahden näkyvyyttä kansainvälisessä ampumahiihtoyhteisössä. Tutustuimme myös Oberhofin kisajärjestäjän toimintaan ja alueen fasiliteetteihin Oberhofer Sport und Event GmbH:n edustajan Bernd Wernicken johdolla.
Opintomatkalle osallistuivat hankealueen tapahtumista Lieksan Vaskiviikon, Koli Gravel Carnivalin, Canoe Freestyle European Championshipsin sekä Kontiolahti Biathlonin edustajat. Palautteen mukaan osallistujat saivat tietoa suurtapahtuman järjestämisestä suuremmassa mittakaavasta, josta on hyvä lähteä soveltamaan myös pienempiin tapahtumiin. Myös rahoituksesta ja tapahtumien kannattaviksi tekemisestä keskusteltiin, ja pohdittiin soveltamistapoja meillä käytössäoleviin tulonlähteisiin.

Näyttäytyminen muiden maiden arvokisoissa ja suorat kontaktit kansainvälisiin toimijoihin tukevat urheilukisahakijan uskottavuutta ja näkyvyyttä. Matkan aikana Kontiolahden kunnan edustajat ja Kontiolahti Biathlonin Sami Leinonen tapasivat kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) presidentti Olle Dahlin, IBU:n hallituksen jäsen Franz Steinlein sekä IBU:n urheilu- ja tapahtumajohtaja Daniel Böhm. Keskusteluissa käsiteltiin suurtapahtumien järjestämiseen liittyviä vaatimuksia ja käytäntöjä. Kisahaun vaikuttamistyöhön osallistuivat Kontiolahden kunnan edustajina Minna Kuusela-Hurskainen, Marja Kauppinen, Anna-Helena Kosela ja Noora Alanko. Kansainvälisten arvokilpailujen kisahauissa vaikuttamistyö on keskeinen osa hakuprosessia.

Opintomatkojen aikana kerättyjä havaintoja ja oppeja hyödynnetään tapahtumien ja suurtapahtumien kehittämistyössä hankealueella, ja yhteistyötä jatketaan edelleen. Matkojen kautta syntyneitä verkostoja ja tietoa tarvitaan, jotta voimme kehittyä edelleen.
Teksti: Sanna Vanninen, hankekoordinaattori
Kuvat: Sarita Kortelainen, Milka Oksman



