Nuorelle kontiolahtelaiselle tärkeintä ovat ehjä ja tasainen kausi sekä onnistumiset maaliskuun kotikisoissa ja olympialaisissa. Painetilanteet ovat osa oppimista. Kisa kerrallaan niistä tulee rutiinia.
Joulukuussa 20 vuotta täyttävälle Inka Hämäläiselle viime talvi oli täynnä tapahtumia. Maailmancupin ja MM-kisojen lisäksi kalenterissa painoivat ylioppilaskirjoitusten viimeiset kokeet Vuokatin urheilulukiossa. Kaudelle ei asetettu sijoitustavoitteita maailmancupin kisoissa. Tärkeintä oli kerätä kansainvälistä kokemusta ja hankkia varmuutta. Nyt ajatukset pysyvät samoina. ”Tavoitteena on ehjä ja tasainen kausi sekä maailmancupin kiertäminen. Ja olympialaiset – niitä vartenhan tässä on treenattu”, Kontiolahden Urheilijoiden kasvatti sanoo.
Korkealta Kontsalle
Haastatteluhetkellä Hämäläinen on maajoukkueen kanssa Italian Anterselvassa. Haussa on näppituntuma olympiamaastoihin ja vuoriston ohuempaan ilmaan. ”Kesäkausi on mennyt suunnitelmien mukaan. Olemme leireilleet korkealla edellisvuotta enemmän”, hän tiivistää kulunutta puolta vuotta. Leirien välissä Hämäläinen harjoitteli kotona Kontiolahdella. ”Aamutreenit, perushengausta ja palautumista kavereiden tai perheen kanssa ja iltapäivätreenit. Harjoittelun ympärillä arki pyörii.”
Onnistumisesta uskoa
Viime kausi oli menestys Suomen maajoukkueelle. Peräti kuusi suomalaista kiilasi kymmenen parhaan joukkoon maailmancupin osakilpailuissa tai MM-kisoissa. Tunnelma heijastui myös maajoukkueen kuopukseen. ”Luotto omaan tekemiseen kasvoi. Tiesimme, että olemme tehneet oikeita asioita ja että samalla tiellä voi jatkaa”, Hämäläinen sanoo. Viime talvesta jäi käteen kokemus kovista koitoksista ja paineen hetkillä kilpailemisesta. ”Toivottavasti tulevalla kaudella tulee lisää kovia tilanteita. Niiden kautta cupin kiertämisestä ja kaikesta sen ympärillä tulee rutiinia. ”Yksi Hämäläisen mieleenpainuvimmista on ollut maailmancup-kauden 2024–25 avaus kotiladuilla Kontiolahdella. Samanlaista tunnelmaa on luvassa maaliskuussa. ”Kotikisoihin tulee varmasti tuttuja ja sukua. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää paikalle myös kauempaa Suomesta.”
Kuva: Esa Kinnunen



